perjantai 26. elokuuta 2016

Suomen suurin plannertapahtuma 9.7.2016

Nyt on kulunut jo sen verran aikaa että on hyvä muistella heinäkuuta ja Suomen suurinta planner-tapahtumaa Tampereella. Miitti alkoi 10.00 joten laitoin tietysti kellon soimaan jo 6.00 että varmasti ehdin ajoissa. Otettakoon huomioon että Google Maps arvioi matkan taittumisen kestävän 1 tunnin ja 48 minuuttia. Tarkoitus oli poimia yksi "Planner Lovers Finlandin" perustajista kyytiin puolivälissä matkaa. Alkumatka sujui hyvin vapautuneesti tämän mamman päästessä vihdoin huudattamaan omia cd:itä autossa yksin tukka hulmuten... ja tietysti laulaen innokkaasti mukana. Pahoittelut kaikille ohi ajaneille, nautin jokaikisesta "Mommy alone on a road trip"-hetkestä.
Matka Heidi kyydissä taittui vielä nopeammin ja olimme hyvissä ajoin perillä. Sain tehtäväkseni hakea PK-seudulta bussilla tulleita Tampereen keskustasta. Pienen epätoivon jälkeen löysin kuitenkin maps-sovelluksen avulla perille ja sain leidit kyytiin ja lähdimme suunnistamaan takaisin mapsin ehdottamaa aivan eri reittiä takaisin. Tulimme muodikkaasti hieman myöhässä mutta se ei päivän menoa haitannut millään muotoa. 

Pöydillä odottivat nämä ihanat "Swagbagit" kuten amerikkalaisissa planner ryhmissä on tapana sanoa.


 Hieman kurkistelin kassiin päivän aikana sillä yhden päivän planspis haasteen materiaalit löytyivät kassista. Myöhemmin kotona vasta katsoin tarkemmin mitä kaikkea ihanuuksia sieltä löytyikään. Olihan niitä ja paljon, laitan kiitokset kaikille sponsoreille blogin loppuun. Ihanasti niin monet suomalaiset ja ulkomaalaiset yrittäjät halusivat olla osa ja tukea tätä tapahtumaa <3


 Tietysti paikalle saapui myös kauppiaita jotka ovat huomanneet kalenterituunauksen huiman kasvun. Korttipajan Heidillä oli mukana ihana valikoima Sweet Stamp Shopin leimoja, Lawn Fawnin leimoja, Mambin tuotteita ja niin paljon kaikkea muuta ihanaa. Itselleni tarttui mukaan muutaman SSS-leimasetti sekä frixionin pastellinsävyiset yliviivaustussit.



Myös Dekorette ihastutti meitä läsnäolollaan ja sai myös hyvän siivun omasta miitti budjetista. Dekorettellä oli paljon Project Life-kortteja, ephemera-paketteja, tarroja, washia ja paljon paljon muuta. Omaan ostoskassiin tarttui juuri edellä mainittuja.

  
 
  

Nannan Paperi ja Helmi oli myös paikalla. Kivijalka myymälä löytyy Ikaalisista mutta Facebook sivuilta saa myös tilattua Nannan putiikista kaikkea ihanaa. Nanna jakoi auliisti uusia ideoita ja niksejä planneröinnissä mitkä tällaiselle ideahaukalle ovat kuin kultajyviä.
Tässä ovat omat ostokseni miitistä: Nannan Paperi ja Helmestä mukaan tarttui kultafoilattuja PL-kortteja, Mambin kultafoil kirjaintarroja ja ihania rub-onseja.

  

Myös Teippitarha osallistui tarjoamalla ison määrän washia joista sai kieputella itselleen sampleja kotiin vietäväksi.


Tapahtumassa oli pari planspis tehtävää joita oli kiva tehdä mutta enhän minä malttanut istua paikoillani vaan aika meni suurimmaksi osaksi jutellessa muiden kanssa.
Valtava määrä arvontavoittoja oli jaossa ja niiden jakaminen oli oma hauska ohjelmanumeronsa.

Itselleni tärkeää oli myös nähdä muiden plannereita. Alla kuva Heidin Kate Spade plannerin plannercharmista. 
 

Minun mr.Holmes sai osakseen myös paljon ihailua ja hiplailua. Otin mukaani jokaisen plannerin joita tuolloin oli peräti 5kpl mutta Holmes vei huomion kaikista muista.


Miittien amerikkalaisena perinteenä on että otetaan yhteiskuva.. plannereista. Osallistua sai vain yhdellä plannerilla, se oli helppo valinta itselleni. Plannereiden kirjo oli mieletön. Mukana oli Erin Condrenin Lifeplanner, Happy Plannereita, Kikki k:n plannereita, Carpe Diem, Color Crusheja, Heidi Swappeja, Filofaxista puhumattakaan. Kuinka monta ja upeaa DIY planneria mahtui mukaan. Ihailtavaa!


Tapahtuma jatkui iltaan saakka ja jäin viimeisten kanssa vielä pieneksi siivousavuksi, kunnes oli aika viedä PK-seutulaiset Laura ja Mia takaisin bussiasemalle keskustaan. Lähdimme bussiasemalta Heidin kanssa kahden ja olimme jo isolla tiellä kun puhelin soi ja meidän PK-seutulaisten bussi lähtikin aivan toisesta paikasta kuin se minne me heidät jätimme. Heti U-käännös ja vauhdilla hakemaan heidät bussiasemalta ja jahtaamaan bussia pitkin Tampereen keskustaa. Lopulta löysimme pysäkin jonne bussi ei ollut vielä ehtinyt ja jätimme Lauran ja Mian siihen odottamaan ja lähdimme jatkamaan matkaa Heidin kanssa. Myöhemmin saimme kuulla ettei tuota bussia kuitenkaan koskaan tullut ja Laura ja Mia pääsivät vasta seuraavalla bussilla kotiin. Poikkesin vielä Heidin luona juomassa kupin piristävää kahvia ja rapsuttelemassa kissa vauvoja ennen kun jatkoin loppumatkan yksin, väsyneenä mutta iloisena kotiin.

Tapahtuma oli alusta loppuun hienosti suunniteltu ja toteutettu, paikka oli koristeltu kivasti ja tunnelma oli mahtava! En malta odottaa seuraavaa miittiä josta on varmasti tulossa vielä upeampi kokemus. Ryhmän jäsentenkin kanssa on ollut paljon suunnitelmia ja ideoita mökkireissuista, laivareissuihin ja jopa matka johonkin Euroopan maahan on vilahtanut keskusteluissa.

Seuraavat kaupat olivat miitissä paikan päällä:

Heidin Korttipaja

Dekorette

Nannan Paperi&Helmi

Anun Putiikit

Suomen Taidetarvike

Kiitos myös ihanille sponsoreille jotka olivat tekemässä meidän miitistä unohtumattoman:
Teippitarha
Sinelli Oy
Chic Company
Taitopuoti Paperinauha 
Suomen Taidetarvike
Heidin Korttipaja
Scrapbookwerkstatt  
Paigeplans
Peacefulmind.designs
Vhldesignsco
Shinyflamingostudios
Biancasstudio
Mypaperlovestudio
Emperatriz.design
Aurorasheart
Freyabowetsy

Viimeiseksi mutta ei millään muotoa vähiten, mä haluan kiittää sydämeni pohjasta Heidiä, Viiviä ja Satua että teitte meille tämän kaiken mahdolliseksi. <3
 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti